Myyjän työnkuva on kirjava. Kassatyön lisäksi kaupallisen alan ammattilainen hallitsee koko liikkeen ylläpidon.
Tutun sanonnan mukaan asiakas on aina oikeassa. Onko hokemassa perää? Kysytäänpä myyjältä, joka tuntee asiakaspalvelun niksit.
”Sillä mentaliteetilla asiakasta ainakin pyritään palvelemaan”, turkulainen Aino Liippola muotoilee.
Toisinaan asiakas on kuitenkin myös väärässä, eikä omien luulojensa vastaisesti tunnekaan kaupan tuotevalikoimaa niin perusteellisesti kuin siellä työskentelevä myyjä. Silloin kaupallisen alan ammattilainen panee taitonsa peliin. Hankalampaakin persoonaa palvellaan hymyhuulin, kärsivällisesti ja kunnioittaen. Siinä on ammatin juju.
Tämän tietää myös Aino Liippola, joka työskentelee Tarjoustalossa Turussa. Liippola on työskennellyt halpahalliketjun liikkeessä kausiluonteisesti jo useaan otteeseen – niin kesäisin kuin kiireapulaisenakin. Tällä hetkellä hän toimii osastovastaavana liikkeen tekstiiliosastolla.
Liippolan tehtävä on huolehtia siitä, että oma osasto on koko ajan edustuskunnossa – tavarat paikoillaan, mainokset ja hintalaput kohdillaan ja kaikkea saatavilla. Sovituskoppeihin jätetyt tuotteet pitää palauttaa oikeisiin hyllyihin ja henkareihin. Homma vaatii ripauksen hyvää kuntoakin, sillä työnkuvaan kuuluu päivittäin myös yön aikana saapuneen kuorman purkaminen. Pahvilaatikoita on toisinaan siunattu painolla.
Olennainen osa työpäivää on myös asiakkaiden pulmien ratkaiseminen. Vaikka kysymykset ovat välillä vaativia, on sosiaalinen ulottuvuus Liippolan mielestä työn parhaita puolia.
”Itse en voisi työskennellä yksin, vaan tykkään yli kaiken olla ihmisten parissa”, Aino kuvailee. ”Tässä työssä pitää sietää stressiä, tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa sekä omistaa pitkä pinna. Työssä kohtaa myös vaikeita tilanteita. Kyllä minunkin edessäni on puukkoa pari kertaa heiluteltu. Täytyy olla varuillaan, mutta ei minua koskaan töissä pelota.”
Kassalla päivystäminen on virkistävää vastapainoa osastotyölle, vaikka kohtaamiset asiakkaan kanssa jäävät liukuhihnan äärellä lyhyiksi.
Tarjoustalon lisäksi Liippola on harjoittanut myyjän taitojaan työharjoittelussa muun muassa Marimekolla ja Finlaysonilla. Pestit eri yrityksissä ovat osoittaneet, että myyjän työn arki vaihtelee huimasti paikasta toiseen. Joissain liikkeissä on jatkuva kiire, toisissa taas päivät voivat osoittautua tylsän toimettomiksi.
”Pienessä myymälässä ei välillä ole mitään tekemistä! On vaikeaa keksiä puuhaa, jos asiakkaita on kaksi tunnissa. Sellaisessakin työssä on kuitenkin puolensa. Sain myös vastuuta ja hinnoitella tavaraa. Nykytyössäni riittää hälinää ja stressiäkin – mutta jossain määrin jopa pidän stressistä!”
Tutkintoa toisen perään
Aino Liippola opiskelee Turun ammatti-instituutissa kaupallisen alan ylioppilaspohjaisella linjalla. 24-vuotias Liippola on ehtinyt hankkia itselleen myös vaatealan artesaanin koulutuksen.
”Päätin ryhtyä opiskelemaan merkonomiksi, sillä vaatetusalan työtilanne ei ompelijalla ole kovin hyvä. Omaa yritystäkään ei halunnut vielä tässä iässä perustaa. Merkonomin tutkinto on yleispätevä, ja vaatetusalan tutkinnon kanssa ne muodostavat potentiaalisen yhdistelmän.”
Jokunen Ainon luokkatovereista on kaikonnut korkeakouluihin kesken merkonomilinjan. Liippola onkin huomannut, että toisen asteen oppilaitoksiin haetaan toisinaan ”välivuotta viettämään”.
”Itse olen todennut, ettei opintoja kannata jättää kesken. Ne ovat kuitenkin tarpeellisia.”
Tulevat merkonomit pänttäävät opinahjossaan niin talousmatematiikkaa kuin kieliäkin. Alan englanti ja ruotsi taipuvat vähitellen. Konekirjoituskurssit ovat kuin henkäys edellisiltä vuosikymmeniltä! Vaikka numeroiden pyörittely Liippolaa toisinaan turhauttaakin, ovat opinnot tuntuneet etupäissä mielekkäiltä. Kurssikavereiden joukosta on löytynyt myös ystäviä.
”Etukäteen jännitin sopeutumistani, sillä suurin osa muista opiskelijoista aloitti linjan suoraan lukion jälkeen. Joukosta löytyi kuitenkin vanhempiakin tyyppejä.”
Liippola pähkäilee, josko merkonomin paperien jälkeen hamstraisi tutkintopankkiin vielä korkeakoulutittelin.
”Tuntuu, että korkeakoulututkintoa vaaditaan nykyään niin moneen paikkaan, vaikka itse olisi alempiinkin tutkintoihin tyytyväinen. Omassa koulussanikin opettajat suosittelevat jatkamaan korkeakouluun. Se on vähän hassua.”
Korkeakoulun lisäksi tulevaisuudessa voisi vielä joskus siintää myös oma yritys. Liippolan unelmaliike olisi nuorekas vaatekauppa.
”Franchising-yrityksellä olisi selkeä aloittaa”, Aino visioi. ”Vielä en kuitenkaan ole siihen valmis. Taloudellinen riskinotto hermostuttaa. En tietäisi, mitä tehdä, jos yritys menisikin penkin alle. Sairaanhoitaja-poikaystäväni pitäisi tehdä aika paljon yövuoroja!”
Helpotusta kassaneidille
Mitä kaikkea myyjän työhön sitten kuuluu? Ostosreissulla tulee harvemmin tiedostaneeksi, miten paljon mutkikasta käytännön puuhaa liikkeen ylläpitämiseen liittyy. Uurastus alkaa jo aamuvarhain, sillä myyjä tekee päivän aluksi muutakin kuin avaa putiikin ovet. Ennen liikkeen avaamista hinnoitellaan uusia ja vanhoja tuotteita, avataan roskiksia ja laitetaan yön aikana saapuneita rahoja kassaan. Mainokset pitää printata ja asetella paikoilleen. Varsinkin isossa kaupassa tehtäviä riittää monelle.
Myyjän päivä ei myöskään lopu sulkemisaikaan. Siivoaminen alkaa jo viimeisten asiakkaiden vielä tutkiessa hyllyjä. Sitten tulostetaan ostotilauksia ja laitetaan tiskikone pyörimään. Lopuksi tilitetään kassat. Sinnikkäimmät ostajat on toisinaan vaikea saada käsittämään, että kauppa on menossa kiinni.
”Silloin täytyy hengittää niskaan ja ilmoittaa ystävällisesti, että liike on nyt suljettu ja pitää siirtyä kassoille päin. Joku saattaa valittaa, että työaikamme kestää puoli kymmeneen saakka. Asiakkaan pitäisi kuitenkin tajuta, ettei se tarkoita, että niin myöhään asti voi tehdä ostoksia”, Liippola hymähtää.
Ammattinsa myötä Aino Liippola osaa helpottaa muiden myyjien työtä myös asiakkaan ominaisuudessa.
”Jos olen ostamassa tuotetta, josta puuttuu kooditarra, otan mukaan kassalle koodillisen tuotteen, ettei myyjä joudu soittamaan apua. Lisäksi tavarat tulee melkein automaattisesti ladottua hihnalle kooditarrat ylöspäin. Sillä tavalla kassaneidin työ helpottuu edes vähän.”
Laura Friman 30.7.2007